Erkki Aho
Kansanedustajaehdokas 2007
Erkki Aho Erkki Aho Erkki Aho Erkki Aho Erkki Aho Erkki Aho
Henkilötiedot Työkokemus Ääniharavat Aloitteet Kuvia elämästä Blogit ja videot
Valtuustoaloitteet

Kunnan- ja kaupunginvaltuutettuna Erkki Aho on tehnyt Kalajoella enemmän valtuustoaloitteita kuin kaikki muut valtuutetut ja puolueet yhteensä.

Valtuustoaloite 29.8.2006 esimerkkinä
Hiihtotunneli/beach-hallihanke sekä muut niitä tukevat hankkeet
vuosille 2007-2013

Hiihtotunnelin, curlingradan, beach-hallin, golf-simulaattorin, squash-kentän, seinäkiipeilyradan ja tenniskenttien rakentaminen Hiekkasärkille. Rakennuskokonaisuudessa olisi mahdollisuus harrastaa ympärivuotisesti liikuntaa, hiihtoa, juoksua, sauvakävelyä, rullaluistelua, yleisurheilua, curlingia, beach volleyta, beach futista, golfia, squashia, seinäkiipeilyä. Hankkeen toiseen vaiheeseen liittyy erilaisten toimintatilojen ja hallien rakentamista kuin myös urheilukoulutuksellisia asioita.

Suomen Lentopalloliitto, Keski-Pohjanmaan Hiihto ry, Keski-Pohjanmaan Liikunta ry, Hiekkasärkkien Yrittäjäyhdistys ry., Suomen Curlingliitto, Jalkapalloseura F.C. YPA ry ja Kalajoen kaupunki ovat antaneet jo myönteisen lausuntonsa.



Muita Erkin valtuustoaloitteita

Erkki on valtuustotyössään ottanut kantaa päätöksentekoon enemmistön vastaisesti. Kaksi esimerkkiä.

Eriävä mielipide 28.9.1989
takauksen myöntämiseen P
aratiisikylpylä Oy:n lainoille
Perustelut olivat seuraavat: Kalajoen kunnan ei ole syytä lähteä takaamaan Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoja, koska 1. hankkeelle ei ole olemassa riittäviä kannattavuusedellytyksiä, 2. Kalajoen matkailusta ei ole tehty kokonaissuunnitelmaa, jossa selkeästi määritellään Kalajoen matkailun kehittämisen päämäärät ja tavoitteet. 3. Kalajoen kunnan vapaa-ajan palveluista ei ole tehty kokonaissuunnitelmaa. Uimahalli on sijoitettava Kalajoen keskustaan. 4. kunnanjohtaja on Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja samalla kertaa, eikä näin ollen voi toimia tasapuolisesti muihin yrityksiin nähden.

Mitä aika paljasti: Kalajoen kunta joutui 25.2.1993 ottamaan kylpylä Sanifanin 27,2 miljoonan markan korkeakorkoiset lainat vastuulleen ja näin pelastamaan Paratiisikylpylä Oy:n konkurssilta.

Eriävä mielipide sivistystoimen johtajan valintaan
Erkki jätti eriävän mielipiteen Kalajoen valtuuston kokouksessa 28.11.2002 Kalajoen sivistystoimen johtajan valintaa koskevassa asiassa, koska katsoi asiassa menettelyn lain vastaiseksi.

Mitä aika paljasti: Korkein Hallinto-oikeus kumosi 15.6. 2006 Kalajoen kaupunginvaltuuston päätöksen ja Oulun hallinto-oikeuden päätöksen asiassa.  Kalajoen kaupunginvaltuuston päätös oli lainvastainen.